TM (Tekniikan Metsäylioppilas) testasi erilaisia laitteita/härpäkkeitä.
Aloitetaan kahvipussista.
Pakkauksessa tulee 8 kappaletta kahvipusseja jotka viritetään
kahvikupn päälle, jonka jälkeen kaadetaan kuuma vesi pussiin.
Hetken kuluttua sinulla on kupillinen kuumaa kahvia.
Kiitämme kahvin hyvää makua ja hintaa (189 jeniä joka on noin 1.2€).
Toisaalta yhdestä pussista ei saa kuin yhden kupin kahvia maun kärsimättä.
Kaikenkaikkiaan hieno keksintö (aamukahvia!)
Seuraavana ovat juoma-automaatit. Tuotteet ovat varsin halpoja (100 - 140 jeniä =hieman alle euro). Valikoima on merkillinen, mutta hyvä. Esimerkiksi asuntolan omasta automaatista saa pääasiassa kylmiä tee- ja kahvijuomia. lisäksi on onneksi saatavilla myös normaaleja limppareita, sillä teejuomat ovat melko ilkeän makuisia (kahvijuomat ovat vielä testaamatta). Täältä saa myös olutta automaateista tien varsilta :)
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on vessanpönttö.
Nämä ovat varsin merkillisiä ilmestyksiä. Istuinrengas on lämmitetty, huuhdellessa pönttö soittaa haluttaessa musiikkia, ja pönttö suihkuttaa vettäkin jos haluaa. Luulen, että symbolit puhuvat puolestaan. Huuhtelu tapahtuu muuten pöntön yläpuolella olevasta vivusta (hanaliittimen vasemmalla puolella)
Sellaista tällakertaa, taas väysttää nii järkysti ettei mitään rotia. Asiaan vaikuttaa se, että äsken olleessa open ceremonyssä oli ylenpalttinen tarjoilu japanilaisia ruokia seisovasta pöydästä.
Hyvää oli :)
Huomenna odottaa matka Kiotoon, saattaapi olla lystiä.
P.S Jet Lag painaa vieläkin, kohta vois alkaa nukkumaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti